Santeri Rautiainen

Santeri Rautiainen

Santeri Rautiainen on muusikko, jolle innokkuus ja analyyttisyys eivät ole toisiaan poissulkevia elementtejä. Sukupolvensa kitaristeista hän on aktiivisimpia konsertoijia, esiintyen Suomessa sekä eri puolilla Eurooppaa. Perinteeksi muodostuneiden kotimaisten kesäkiertueiden kautta hän on saavuttanut tuhansia kuulijoita ja soittanut 2000- luvun ensimmäisiä kitararesitaaleja eri paikkakunnilla.

Rautiaisen laaja ohjelmisto sisältää musiikkia 1500- luvun kielisoitinteoksista tämän päivän sävellyksiin, uuden musiikin kantaesityksiä unohtamatta. Nykymusiikin asemaa hän edistää myös Kitara Nova- yhdistyksen jäsenenä.

Rautiaisen soittoa on kuultu muun muuassa Kamarikesä-, What Ever Works- ja Tampere Guitar Festival- tapahtumissa. Yhtyeitä joiden kanssa hän on työskennellyt ovat esimerkiksi Uusinta- yhtye, NYKY- ensemble sekä Kaunasin kaupunginorkesteri. Hänen työskentelyään ovat tukeneet Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kulttuurirahasto.

Santeri Rautiainen on opiskellut musiikkia monipuolisesti valmistuen maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemialta, Alicanten yliopistolta ja Maastrichtin konservatoriolta. Lisäksi hänelle on myönnetty Diploma di Merito Sienan kesäakatemiasta.

Tärkeimpiä opettajia ovat olleet Ismo Eskelinen, Carlo Marchione, Otto Tolonen, Jüdicael Perroy, Oscar Ghiglia, Lukasz Kuropaczewski ja Andrew Lawrence-King.

Taiteellisen työskentelyn ohella hän toimii kitaransoiton tuntiopettajana Itä-Helsingin musiikkiopistossa.

Uusimmat tiedotteet
30.8.2021 Peruutusehdot