Ohjeita leiriläisille
- Leirin aikana pienempien (5-13 vuotiaat) vapaa-ajan ohjauksesta ja valvonnasta vastaavat kesäyliopiston leirivalvojat.
- Savonlinnan kansanopisto toimii kurssi- ja leirikeskuksena sekä hostellina. Samaan aikaan opistolla on myös opiston itsensä järjestämiä kursseja ja muita majoittujia. On tärkeä huomioida muut majoittujat alueella.
- Otathan huomioon huonetoverisi sekä muut alueella majoittujat ja annat lepo- ja nukkumisrauhan sitä haluaville. Hiljaisuus asuintaloissa klo 22.00 jälkeen.
- Majoitustiloissa voi harjoitella klo 20.00 saakka, joka on ehdoton takaraja. Majoitustilassa harjoittelu sallittu vain, jos se ei häiritse muita majoittujia, ja aina on annettava leporauha sitä tarvitsevalle. Harjoitteluun on varattu erilliset tilat, joita suositellaan käytettäväksi.
- Rantaan, saunaan ja uimaan sekä kaupassa käyntiin alle 14-vuotiaat leiriläiset tarvitsevat aikuisen valvojan.
- Kauppa sijaitsee n. 1 km päässä opistosta kaupunkiin päin.
- Muistathan ruokailuissa, että erityisruokavalioruoat kuuluvat vain ne varanneille. Ruokailu tapahtuu omissa etukäteen määritellyissä soitinkohtaisissa ryhmissä.
- Huoneita ei saa vaihtaa ilman, että kesäyliopiston ja kristillisen opiston henkilökunnalla on siitä tieto (koskee palo- ja pelastustoimia).
- Jokainen vastaa ja huolehtii oman majoitustilansa siisteydestä.
- Kaikissa rakennuksissa on automaattinen palo- ja savuntunnistusjärjestelmä.
- Palo- ja pelastustoimien vuoksi pelastustiet on pidettävä vapaana. Autot pysäköidään merkityille parkkipaikoille, ei piha-alueelle.
- Tapaturmavakuutus: leirillä olevilla oppilailla (17 ikävuoteen asti) on Kesäyliopiston ottama tapaturmavakuutus vakuutusyhtiö Pohjolassa. Tapaturman sattuessa ota yhteyttä Kesäyliopiston leirivalvojaan, joka ottaa yhteyttä Kesäyliopiston toimistoon. Kesäyliopisto täyttää tapaturmailmoituksen yhdessä loukkaantuneen kanssa. Tapaturmailmoitukseen tarvitsemme tapaturman syyn/tapahtuman kulun sekä mahdolliset lääkäri- ja lääkekulukuitit.
- Jos tarvitset leiriviikon aikana puhtaita liinavaatteita, pyydäthän ne opiston siistijöiltä.
- Tupakointi koko opiston alueella on sallittu vain merkityllä paikalla.
- Vastaanotosta voi lainata peli- ja harrastusvälineitä. Lainaaja huolehtii aina välineiden palauttamisesta vastaanottoon.
- Huoneenavaimen hävitessä ota aina yhteyttä vastaanottoon tai majoituspäivystäjään. Opisto perii hävinneen avaimen tilalle teetetyn avaimen kustannukset majoittujalta.
- Jos leirin aikana sattuu opiston kaluston tai välineistön rikkoontuminen, otathan välittömästi yhteyttä opiston henkilökuntaan ja kerrot tapahtuneesta. Tahallisesti aiheutetun kaluston rikkoontumisen korjauskustannukset maksaa aiheuttaja.
- Jos leirillämme havaitaan päihteiden käyttöä tai muuta häiriökäyttäytymistä, joista aiheutuu järjestysongelmia, häiriön aiheuttaja voidaan poistaa leiriltä ja lähettää kotiin omalla kustannuksellaan.Tehdään yhdessä viihtyisä ja mukava leiriviikko!
Kokonaisuus on monen tekijän summa.
Luo polkusi